Haloo VSA! toi nuoria yhteen lapsen oikeuksien viikolla
Perjantaina 22.11.2019 yli 350 nuorta vieraili discotapahtumassa Vaasan Leipätehtaalla. Tapahtuman järjesti nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Reimari yhdessä Vaasan nuorisovaltuuston kanssa.
Tapahtumassa tuotiin esille YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sovittuja asioita. Samalla nuoret saivat pitää hauskaa tanssien, hengaillen, musiikkia kuunnellen ja kilpaillen. Nuorisovaltuusto järjesti esimerkiksi “dance battle” -kilpailun, jossa paras tanssija palkittiin.
Kilpailu oli hyvin suosittu. Osanottajat menivät piiriin, jossa aina yksi kilpailija oli keskellä tanssimassa muiden katsoessa ja kannustaessa tätä. Kilpailun suosion vuoksi se järjestettiin jopa kaksi kertaa discon aikana.
Tapahtumaan osallistui nuoria monista eri kouluista. Haastattelimme heistä muutamia.
Mikä fiilis sinulla on tästä Haloo VSA! -tapahtumasta?
– Ihan mukavaahan tää on. On ollut hyvää musiikkia ja seuraa, Ville Ylituomaala (kuvassa vasemmalla) Vaasan lyseon lukiosta ja Dávid Csatlós Variskan koululta tuumivat.
Myös Freja Hietikko (Vasa övningsskola högstadium), Elias Riekki (Onkilahden yhtenäiskoulu) ja Olivia Hietikko (Merenkurkun koulu) olivat samoilla linjoilla hyvän fiiliksen suhteen.
Miksi päätit tulla tähän tapahtumaan?
– Koska miksi ei. Kavereita tuli ja halusin pitää hauskaa. Ei ollut muutakaan tekemistä, kuuluivat vastausviisikon sanat.
Viisikko toivoi myös, että vastaavia tapahtumia järjestettäisiin tulevaisuudessa uudelleen.
Tapahtuman DJ:nä toimi Juho Rafael. Juho oli myös viime Haloo VSA! -tapahtuman DJ.
Lopuksi vielä tanssittiin hidas tanssi. Disco kokonaisuutena tarkastellen oli varmasti mieluisa sekä järjestäjille että kävijöille. Kiitos kaikille!
Haloo VSA! drog ungdomarna närmare varandra under veckan för barnets rättigheter
På fredagen den 22.11.2019 besökte över 350 ungdomar ett discoevenemang i Vasas Brödfabriken. Evenemanget var arrangerat av ungdomarnas information- och rådgivningstjänst Reimari i samarbete med Vasa ungdomsfullmäktige.
På evenemanget lyfte man fram barnets rättigheter. På samma gång fick de unga ha roligt genom att dansa, umgås med varandra, lyssna på musik och delta i tävlingar. Ungdomsfullmäktige ordnade till exempel en “dance battle” -tävling, där den bästa dansaren vann ett pris.
Tävlingen var mycket omtyckt. Deltagarna formade en ring, där en alltid var i mitten och dansade medan de andra tittade på och jublade. Eftersom tävlingen var så omtyckt ordnades den till och med två gånger under discot.
På evenemanget deltog unga från många olika skolor. Vi intervjuade några av dem.
Hurdan känsla fick du av detta Haloo VSA! – evenemanget?
– Helt trevligt är det ju nog. Det har varit bra musik och sällskap, Ville Ylituomaala (till vänster i bilden) från Vaasan lyseon lukio och Dávid Csatlós från Variskas skola sade.
Freja Hietikko (Vasa övningsskolas högstadium), Elias Riekki (Onkilahden yhtenäiskoulu) och Olivia Hietikko (Merenkurkun koulu) var också på samma linje om en bra känsla.
Varför bestämde du dig att komma till detta evenemang?
– Varför inte? Kompisarna kom och jag ville ha kul. Jag hade inte annat att göra heller, sade de fem som svarade på frågan.
De önskade också, att motsvarande evenemang skulle hållas igen i framtiden på nytt.
Som evenemangets DJ var Juho Rafael. Juho var också senaste Haloo VSA! – evenemangets DJ.
Till sist dansades så klart en långsam tryckare. Discot som helhet var uppskattat av både arrangörerna och deltagarna. Tack till alla!
– Jesse Kurunsaari, Hampus Enlund, Ellen Norrback & Isac Sjövall