Sen kerran kun omat synttärini osuisivat viikonlopulle ja niitä saisi juhlistaa läheisten kanssa niin ei! Maailma oli eri mieltä. Vallitsevan tilanteen vuoksi siirrän kemuni jonnekin kauemmas tulevaisuuten ja vietin päiväni vähän toisella tavalla. En voinut pitää mitään kemuja, mutta vietettiin päivä sitten ihan vain perheen kesken, syötiin hyvää ruokaa ja päälle vielä kakkua. Lahjaksi sain sellaisen läjän suklaata, että riittää vaikka kuinka pitkään! Juhlitaan sitten kun tilanne taas sallii.

Hetken aikaa harkitsin jos olisin sittenkin viettänyt synttäreitäni kavereiden kanssa etänä, esim skypen välityksellä, mutta tulin siihen tulokseen, että päästään kaikki vähemmällä säätämisellä kun vaan odotetaan niin kauan, että päästään näkemään ihan livenä. Ehkä kesällä, ehkä vasta syksyllä.

Onpahan kuitenkin omalla tavallaan hyvin mieleenpainuvat synttärit tänä vuonna! Tällaista ei toivon mukaan pääse tapahtumaan toista kertaa. Sympatiat myös kaikille heille, joilla on jo ollut tai tulee olemaan syntymäpäivä tämän pahimman korona hässäkän keskellä! Mutta kokemus se on tämäkin.

 

Vastaa