Alkulan tila – monien nuorten kesätyöpaikka

Vallitsevasta koronavirustilanteesta huolimatta Vaasan Alkulan tilalla on suuri repertuaari kesätyöntekijöitä tänäkin vuonna. Vanhan punaisen talon ympärillä on vilskettä ja vilinää: eläimiä, kasveja ja innokkaita työntekijöitä ikärajat ylittäen. Työntekijät ovat vastuussa mm. eläintenhoidosta, kasvimaan hoitamisesta ja pienistä nikkarointitehtävistä Alkulan tilan alueella. Haastattelin heistä muutamia.

15-vuotiaalle Lennille ja 16-vuotiaalle Artulle pihatyöt olivat jo tuttuja ennestään. He ovat nimittäin leikanneet nurmikkoa ja hoitaneet eläimiä aiemmin. Nyt pojat tekevät vastaavia töitä Alkulan tilalla 4h-yhdistyksen työntekijöinä.

“Työssä on ollut erityisesti kivaa se, kun on saanut olla ulkona ja on ollut hyviä työkavereita”, Arttu sanoo Lennin nyökyttäessä. Poikien mielestä mikään työtehtävä ei ole tuntunut erityisen vai-

kealta, vaan ne ovat sen sijaan olleet helppoja.

Lennin ja Artun mielestä työ sopii hyvin niille, jotka ovat oma-aloitteisia ja kiinnostuneita eläimistä. “Pitää pystyä työskentelemään yksin siten, että joku ei ole koko ajan vahtimassa”, Arttu pohtii.

Kesälomalla molemmat pojat aikovat olla kavereiden kanssa.

                    Kuva: Lenni (vas.) ja Arttu

Myös 18-vuotias Eelis sai tänä vuonna kesätöitä Alkulan tilalta. Iloisen puutarhaohjaajan työtehtävät ovat monimuotoisia. Eelis kertoo mm. työtehtävikseen nuorten ohjaamisen sekä kasvimaan kastelun ja hoitamisen yhteistyössä nuorten ja erään koulun opettajan kanssa. “Teen työtä täällä Alkulan tilalla, Variskan koululla ja Yxgärde-puutarhassa”, Eelis luettelee.

Esimiestehtävissä toimiva Eelis kehuu hyvää työilmapiiriä. Hän pitää pihamaalla työskentelyä mieluisana, koska sen myötä tulee myös hyötyliikuntaa.

“Haastavaa on ollut tunnistaa kaikki kasvilajit, sillä niitä on yli 200 erilaista”, Eelis pohtii ja lisää  vielä, “Kasvien tunnistaminen on tärkeää, ettei vahingossa luule jotain merkittävää kasvia rikkaruohoksi ja kitke sitä.”

18-vuotiaalla on aikaisempaa työhistoriaa, mutta tällaisissa töissä hän ei ole aiemmin ollut.

Eelis suosittelee puutarhatöitä kaikille niille, jotka pitävät pihalla olemisesta. Esimiesroolia hän puolestaan suosittelee niille, jotka osaavat ottaa asian haltuun ja improvisoida tarvittaessa.

                                                         Kuva: Eelis

Kysyttäessä kesäsuunnitelmista Eelis pohtii hetken ja sanoo: “Koronan takia suunnitelmat menivät uusiksi, mutta ajattelin ainakin ulkoilla ja tehdä joitain pienempiä reissuja.”

Aurinkoinen Alkulan tila on mukava alue, jolla kannattaa vierailla tilaisuuden tullen. Erityisesti eläimet tuovat iloa perheen pienimmille. Kasvimaalta saa halutessaan raparperia matkaan. Kesätyöntekijät pitävät Alkulan tilasta huolen. Tervetuloa!

 

 

 

 

 

 

Kuva: Kasvimaa

~ Jesse Kurunsaari

Vastaa