Keskiviikon pohdinnat

Pariisin ilmastosopimus tuli voimaan tänä päivänä vuonna 2016. Sen tavoitteena oli ja on vieläkin ilmastonmuutoksen hillitseminen. Sopimusmaat sitoutuivat 1,5 asteen maapallon keskilämpötilan nousukattoon. Maat sitoutuivat myös yleisesti vähentämään päästöjään, ja päättivät kehitysmaille maksettavasta avustuksesta ilmastonmuutoksen aiheuttamien katastrofien korjaamiseksi.

Tänään ulkoillessani en voinut olla noteeraamatta Vaasan upeita biokaasubusseja. Pohjolan energiapääkaupungissa on myös reilusti yli sata teollisuusyritystä, joista suurin osa kehittää jatkuvasti toimintatapojaan ekologisempaan suuntaan. Toisaalta samalla tavalla nykyistä koronavirusta vastaankin pyritään kehittämään lääkkeitä ja rokotteita. Kehitys on upea asia meille kaikille, oli kyse sitten vähempipäästöisistä innovaatioista tai koronaviruslääkkeistä/-rokotteista. Hyvää keskiviikkoa sulle!

~ Jesse Kurunsaari

Vastaa