Leksan kesän jatkokertomus.

Jos voisit elää ikuisesti, tikut eivät sattuisi ja voisit kantaa tonneittain tavaraa? Tämähän olisi mahtavaa!

Tästä alkaa Leksan kesän jatkokertomuksen ensimmäinen osa.

Tarinan alku.

Aloitamme matkamme keskeltä Afrikkaa ja matkaamme kohti Vaasaa. Kun herään huomaan, että minulla ei ole mitään muuta kuin puhelin ja siinäkin on vähän akkua, mutta onneksi minulla on myös kartta ja saan määriteltyä itselleni suunnan, minne pitää mennä ennen kuin puhelimista loppuu akku. Minun pitää mennä pohjoiseen koko matka, mutta ensin minun saatava jotain, jolla selviän elossa Vaasaan saakka. Matkustettuani noin tuhat syliä löydän ensimmäisen puun ja kaadan sen paljain käsin, kun olen saanut puuta vähän muokattua teen siitä työpöydän ja neljä tikkua. Tikusta ja kahdesta puusta teen miekan ja alan etsimään eläimiä matkalla kohti Vaasaa, koska minulla alkaa olemaan nälkä pikkuhiljaa, pian löydän tusinan kanoja ja teen niistä ruokaa itselleni, alan etsimään vaihtoehtoista ruuanlähdettä, kun kanoja ei ole maalla eikä halmeilla niin kauas kuin silmä kantaa, mutta löydän vesimeloneja ja miekka sopii hyvin niiden leikkaamiseen, lisäksi se on ekologisempaa kuin kanojen etsimen. Nyt olen kylläinen ja minulla on mitä tarvitsen, että pääsen Vaasaan. Matkalla on kumminkin vaaroja, jota minun pitää varoa.

Tässä jaksossa kuljettu matka: 1000 syliä

Matkaa vielä kuljettavana: 3034900 syliä

Vastaa