Vaikuttamisen lauantai / Påverkandets lördag

Osa Vaasan nuorisovaltuutetuista osallistui lauantaina 19.10.2019 Vaikuttamisen lauantai -tapahtumaan Kultsalla. Tapahtuman järjesti Suomen nuorisovaltuustojen liitto ry:n Pohjanmaan piiri ry. Sen teemana oli ”Miten saada muutosta aikaan?”. Tapahtumassa saimme koulutusta ja hyviä eväitä nuorisovaltuutetun työtä ajatellen. Myös Joakim Strand vieraili tapahtumassa, vastaillen osallistujien tekemiin kysymyksiin. Esiin nousivat mm. toisen asteen maksuttomuuteen ja nuorten työllistymiseen liittyvät asiat. Kävimme Strandin kanssa myös avointa keskustelua.

Tapahtumaan osallistui muutaman vaasalaisen nuorisovaltuutetun lisäksi muun muassa Närpiön, Kauhavan ja Pietarsaaren nuorisovaltuutettuja.


Kuvassa tapahtumaan osallistuneita vaasalaisnuorisovaltuutettuja Jesse Kurunsaari (vas.) ja Aatu Puisto (oik.). / På bilden ser du ungdomsfullmäktigeledamoterna Jesse Kurunsaari (t.v.) och Aatu Puisto (t.h.) från Vasa som deltog evenemanget.

“Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin”, toteaa Ellen Norrback Vaasan nuorisovaltuustosta.

 

En del av ungdomsfullmäktigeledamöterna deltog i Påverkandets lördag evenemanget på Kultsa lördagen 19.10.2019. Det var Nuva ry:s Pohjanmaan piiri ry som ordnade evenemanget. Temat var ”hur får man till en förändring?”. Vi fick skolning och lärde oss saker vi kan ha nytta av i framtiden med tanke på jobbet som ungdomsledamöter. Vi fick också träffa Joakim Strand och ställa frågor men också ha en öppen diskussion. Några av samtalsämnena var bland annat ett avgiftsfritt andra stadie och olika frågor kring ungdomarnas arbete.

Förutom några ledamoter ur Vasas ungdomsfullmäktige deltog också ungdomsfullmäktigeledamöter från Närpes, Kauhava och Bennäs.


Tässä vielä koko porukka kuvattuna. / På bilden syns ungdomsfullmäktigeledamöter som deltog i evenemanget med Joakim Strand.

– Jesse Kurunsaari & Ellen Norrback

Vastaa